Uusimmat kirjoitukset

Yhteystiedot

Petri Kalmi
Jokipalstatie 24
01840 Klaukkala
044 357 0808
pk@petrikalmi.fi



Vaalien jälkitunnelmia

Share |

Maanantai 18.4.2011 klo 22:58 - pk


Eilisen vaalipäivän jälkeinen päivä on ollut kiireinen. Aamusta alkaen ulkomainosten noutamista, illalla kunnanvaltuuston kyselytuntia johtamassa ja äsken oman valtuustoryhmän ja kunnallisjärjestön johtokunnan yhteinen analyysipalaveri.

Eilinen tulos veti mietteliääksi. Populististen puolueiden esiinmarssi on tapahtunut monessa muussakin maassa, mutta on eilisessä tuloksessa puolueellamme omaakin syytä.

Hallitusvastuussa on unohtunut oma aate ja menty liikaa valtionhoitajaroolin taakse.  Herkkyys aistia kansan mielenliikkeitä on heikentynyt vallantäyteisyydessä.  Hallitusohjelmaan tehdyt kompromissit ja niiden mukainen toiminta ovat vieraannuttaneet kannattajat.

Kun itse analysoin saamaani 949 äänen saalista tein muutamia havaintoja.  Tuntuu siltä, että  kunnallisvaaleissa tyypillinen kannatuslisäni "puolueettomat konservatiivit" valuivat nyt muualle.  Äänestäjissäni on varmaankin suurempi osuus peruskeskustalaisia kuin normaalisti.

Kotikunnan ulkopuolella toiminta oli näennäisestä aktiivisuudesta huolimatta ponnetonta.  Terästystä tarvitaan.

Paljon muutakin tuli mieleen mutta nyt lähden nukkumaan ja valmistautumaan klo 8 alkavaan Kuuma-hallituksen Tuusulassa pidettävään kokoukseen. Sen jälkeen jatkuu vaalimainosten purkushow.

Avainsanat: vaalit, äänet, oppositio,


Kommentit

20.5.2011 5:26  Factory Coach Outlet

what?s done cannot be undone

20.5.2011 5:28  Chanel bags

what?s done cannot be undone

17.6.2011 11:48  Coach Signature Handbags

Great Blog. I add this Blog to my bookmarks.

17.6.2011 11:49  Coach Signature Handbags

A friend without faults will never be found.

6.9.2011 11:06  Dell D630 Akku

A friend without faults will never be found.

11.9.2011 5:34  true religion jeans outlet

The worst bankrupt in the world is the man who has lost enthusiasm. Let him lose everything but enthusiasm and he will come through again to success.

21.9.2011 5:12  Canada Goose Coats

Your Blog is very good, I like it! Thank you for your sharing!

23.9.2011 6:49  true religion jeans

Things in your blog is very useful.

24.9.2011 8:56  Canada Goose Parka

The worst bankrupt in the world is the man who has lost enthusiasm. Let him lose everything but enthusiasm and he will come through again to success.

30.9.2011 4:10  Canada Goose Parka

Thank you for sharing your great article and I like it very much. Welcome to Canada Goose Parka.

16.11.2011 4:56  Coach Bags Store

True religion jeans,coach bags and juicy couture bags are all the famouse brands in the world.There are the cheap true religion jeans for sale,which are very popular among people all over the world in true religion jeans outlet.And also the Coach Bags Store and Juicy couture outlet,own these two kinds of brand bags,you will be a fashion woman.The Cheap Coach Purses and Cheap juicy couture are both worth you to owning them.All the jeans and bags in our stores are in the high quality and lower price.Just come to our true religion outlet to get your favorite.

6.12.2011 10:46  Coach outlet bags

Cheap coach bags are one of the cheapest. These bags are a great introduction to the fashion world. Many women save up for months in order to buy their very first Coach Outlet Canada.No matter which route you choose, beware of knockoffs. Because of the popularity and value of coach outlet bags many folks have tried to duplicate them and sell their knockoffs at coach outlet Prices. The quality cannot be duplicated by these crooks, but you may not be able to tell the difference until you get the coach handbags in hand. Take your time, and look around though and I am certain you will find a quality coach bags sale at a steep discount.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini