Uusimmat kirjoitukset

Yhteystiedot

Petri Kalmi
Jokipalstatie 24
01840 Klaukkala
044 357 0808
pk@petrikalmi.fi



Valtuustokauden avauspuhe

Share |

Sunnuntai 10.2.2013 klo 18:40 - pk


Puhe kunnanvaltuuston kokouksessa 30.1.2013                                Petri Kalmi

nj_vaakuna.jpg

Arvoisat valtuutetut, asioihin paneutuvat viranhaltijat, aina valppaat tiedotusvälineiden edustajat ja asioista kiinnostunut lehteriyleisö

Haluan esittää valitun puheenjohtajiston puolesta kiitokset valtuustolle saamastamme tuesta.  Pyrimme olemaan luottamuksenne arvoisia. Samalla haluan esittää kiitokset Aulikille, joka arvovaltaisesti veti kokouksen alkuhetket. On ilo työskennellä kanssasi.

Alkava valtuustokausi poikkeaa varmasti monessa edellisestä kaudesta, mutta on niissä yhteneviäkin piirteitä. Neljä vuotta sitten oli käsillä vuoden 2009 notkahdus taloudessa eikä nytkään lähitulevaisuus vaikuta aivan valoisalta.  Viime vuoden tuloksemme alkaa pikkuhiljaa muotoutua ja ennakkotietojen mukaan se vastoin ennakko-odotuksia tuntuukin kääntyneen alijäämäiseksi.  Asiaan vaikuttaneiden kertaluonteisten erien ohella taustalla näkyi verotulojen ennustet

tua vähäisempi kertyminen.  Vaikka kuntamme onkin aivan eturiviä työttömyyden alhaisuudessa niin talouselämän suhdanteet vaikuttavat myös meihin.  On pelkona, että meilläkin tulevat näkymään lomautukset ja irtisanomiset niin tilastoissa kuin arkipäivässäkin.  Ne vaikuttavat meihin toisaalta vähenevinä verotuloina ja toisaalta kasvaneina kuluina pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa.

Taloudenpidossa vaaditaan vyönkiristystä ja pelkään pahoin, että monet joutuvat joustamaan vaalikampanjoiden aikana antamista lupauksistaan. Taloudellisten resurssien käytössä vaaditaan luovuutta ja henkilökohtaisesti odotan mm palvelusetelikäytännön yleistymistä myös Nurmijärven kunnan keinovalikoimassa.


Äsken mainittujen huolestuttavien asiakokonaisuuksien rinnalla on kuitenkin tapahtumassa paljon myönteistäkin.  Kuntamme asukasluku kasvaa tasaista vauhtia, uusia asunto- ja yritysalueita syntyy, kuntamme palveluvalikoima täydentyy vauhdilla niin kunnallisella kuin yksityiselläkin puolella, kyläsuunnitelmia laaditaan ja yksittäiset kuntalaiset niittävät mainetta eri elämän osa-alueilla.  Meillä on kaiken kaikkiaan hyvämaineinen vahva peruskunta ja tehkäämme kaikki, niin valtuutetut kuin virkamiehetkin, ahkerasti työtä tehdäksemme siitä entistä vahvemman.Jo muutaman vuoden huolenaiheenamme on ollut kuntarakenneuudistus, mikä Nurmijärven kohdalla on kiteytynyt malleihin, missä joko kuntamme itsenäisyys on ollut vaarassa kuntaliitosten kautta tai missä niin kutsuttuun metropolihallintoon oltaisiin viemässä suurta osaa kunnallisesta päätösvallasta. Siis siitä päätösvallasta, millä me olemme onnistuneet nostamaan Nurmijärven kuntien kärkikaartiin. Valtuustomme on ollut tähän asti yksituumainen itsenäisyytemme puolustamisessa ja toivon, että yksituumaisuus säilyisi myös lähitulevaisuudessa kun käsitellään meille annettuja lausuntopyyntöjä.  Kuntarakenneuudistuksen rinnalla kulkee sosiaali- ja terveyspalveluiden organisointia koskeva sote-uudistus. Sitäkin koskevia päätöksiä tullaan lähiaikoina tekemään.

Odotan kaikilta vahvaa sitoutumista tehtävien hoidossa ja samoin toivotan kaikille menestyksellistä valtuustokautta. Kiitos

 

 

Avainsanat: kunta, nurmijärvi, talous


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini