Uusimmat kirjoitukset

Yhteystiedot

Petri Kalmi
Jokipalstatie 24
01840 Klaukkala
044 357 0808
pk@petrikalmi.fi



Markkinahulinaa

Sunnuntai 19.10.2008 klo 21:23 - petri kalmi

markkinat_klake_006.jpgTänään olivat joka syksyiset Klaukkalan syysmarkkinat.  Sää oli eiliseen syysmyrskyyn verrattuna leppoisa.  Markkinoilla oli paljon kävijöitä ja asiaan kuuluvasti myös merkittävät puolueet esillä.  Tosin hajaannuksesta kärsivä Kokoomus ei ollut saanut aikaiseksi osastoa eikä myöskään Vasemmistoliitto, jolta taitaa olla Klaukkalasta vain yksi ehdokas.

 Äänestäjiä kävi osastollamme toista tuhatta.  Vanhasen Matti veti tietenkin porukkaa ja myös mediaa.  Paikalla oli niin Lehtikuva kuin Hbl puhumattakaan paikallisista aina ajan tasalla olevista lehdistä.

 Äänestäjien ykkösaiheena oli ehdottamasti Klaukkalan Uimahalli, joka koettiin todella tärkeäksi.  Toiseksi suosituin teema oli junarata Klaukkalaan.  Tunnelma kaiken kaikkiaan oli iloinen.  Keskustalaisia ehdokkaita oli osastolla ainakin 22.  Aikamoinen voimannäyttö kunnan johtavalta puolueelta, joka pitää myös Klaukkalassa ykkössijaa kunnallisvaalien äänissä laskettuna.

Enää viikko varsinaiseen vaalipäivään.  Vielä ehtii myös ennakkoäänestämään maanantaina ja tiistaina.  Tee viisas valinta ja piirrä äänestyslippuun numerot 1 ja 8 eli 18!

3 kommenttia . Avainsanat: klaukkala. markkinat, äänestäjät, uimahalli