Uusimmat kirjoitukset

Yhteystiedot

Petri Kalmi
Jokipalstatie 24
01840 Klaukkala
044 357 0808
pk@petrikalmi.fi



Emme tarvitse kuntaliitoksia emmekä vahvaa metropolihallintoa

Perjantai 5.10.2012 klo 22:27 - pk

Lainaten vanhaa sanontaa "Suo siellä, vetelä täällä" tekisi mieli sanoa "Kuntaliitos siellä, metropolihallinto täällä".  Molemmat ovat yhtä vastenmielisiä ja hyödyttömiä kotikuntamme Nurmijärven kannalta.  Olemme vahva peruskunta.  Tarkoitushakuisesta Talouselämän jutusta huolimatta olemme myös tulevaisuudessa yksi Suomen vakaimmista kunnista.  Meillä on hyvä väestörakenne, kuntalaiset ovat varsin tyytyväisiä kuntamme palveluihin ja tulevaisuutemme näyttää valoisalta.  

Suurimmat uhkapilvet muodostuvat kokoomuksen Kataisen ja Virkkusen hellimästä kuntien pakonomaisesta liittämisestä.  Lähes kaikki kuntapuolen asiantuntijat ovat todenneet että kokoisemme kunta ei tulisi hyötymään liitoksista. Päinvastoin, veromme tulisivat lisääntymään, palvelut heikkenemään ja demokratia vähenemään.

Yhtä huono vaihtoehto on vahva metropolihallinto.  Sille ollaan viemässä meiltä kaikki kunnan elinvoimaisuuteen liittyvät päätökset ja jäljelle jätettäisiin vain näennäisdemokratiaa ilman todellisia päätösvaltuuksia.  Nimittäin se joka päättää rahasta päättää muustakin.  Sanoi hallituksen aivopesemät virkamiehet mitä tahansa.  Vai uskooko joku ihan tosissaan että puolentoista miljoonan asukkaan valitsema valtuusto, missä olisi hyvällä lykyllä 1-2 nurmijärveläistä tekisi nurmijärveläisempää politiikkaa kuin nykyinen valtuusto.

Nurmijärvelle hyödyllisintä olisi säilyttää nykyinen kuntarakenne nykyisin tehtävin.  Eduskunnan päällemme kaatamasta kustannusikeestä pääsisimme hieman eroon kun terveydenhoidon rahoitus siirtyisi kunnilta valtiolle.  Maakuntapohjalta organisoitu erikoissairaanhoito valtion rahoittamana olisi kaikkien etu.

1 kommentti . Avainsanat: kuntaliitos, hallitus, pakko, metropoli